KESÄTYÖ Suunnitteluharjoittelija

Hei sinä opintojen loppuvaiheessa oleva infra- tai ympäristöalan opiskelija!

Haemme suunnitteluharjoittelijaa Porin Infra -yksikköön. Tehtävät ovat alue-, geo- ja ympäristötekniikan alalta sekä kohteet talo-, teollisuus- ja aluerakennushankkeita mukaan lukien teollisuuden läjitysalueet. Joukossamme pääset osallistumaan monipuolisten projektiemme kaikkiin vaiheisiin. Tehtäväkenttää voidaan painottaa henkilön innostuksen ja osaamisen mukaan.

Odotamme
Olet opintojen loppuvaiheessa oleva teekkari tai insinööriopiskelija, joka on oma-aloitteinen, organisointikykyinen ja asenteeltaan innostunut. Haluat kehittyä alallasi ja oppia uutta työskentelemällä asiantuntevien kollegoiden kanssa vaihtelevissa ja mielenkiintoisissa projekteissa. Tiimihenkisyys ja yhdessä tekeminen ovat yksikkömme peruspilareita.

Ramboll työyhteisönä
Yrityskulttuurimme perustuu vahvasti ihmislähtöisyyteen. Olemme tutkitusti yksi Pohjoismaiden suosituimmista työnantajista alallamme. Monialaisena ja kansainvälisenä yrityksenä tarjoamme hyvät puitteet itsensä kehittämiseen sekä monenlaisia uramahdollisuuksia.

Vastuullisuus asiakkaita, yhteiskuntaa ja työntekijöitä kohtaan on keskeinen liiketoimintaamme ohjaava periaate. Haluamme edistää ja tarjota palveluja ja ratkaisuja, jotka tukevat kestävää kehitystä.

Hakemukset
Lähetä hakemuksesi tehtävään täyttämällä hakulomake kohdasta "Hae työpaikkaa" viimeistään 17.2.2019. Huomioithan, että emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Jouni Alinen, 050 512 6411.

Søknadsfrist 2019-02-17
Arbeidssted Pori

Rambøll Norge AS

Rambøll Norge AS
Fakturamottak: Postboks 190 Økern, 0510 Oslo
Besøksadresse: Hoffsveien 4, 0275 Oslo
Postadresse: Postboks 427 Skøyen, 0213 Oslo
Tel:22 51 80 00
Fax:22 51 80 01

Mail: firmapost@ramboll.no